Siirry sisältöön

Psykologin tapaamiskäynnit

Mikä psykologi on?

Psykologi on ihmisen ajattelun ja tunne-elämän käyttäytymisen asiantuntija. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että psykologit osaavat arvioida ja ottaa huomioon kattavasti erilaisia tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisen psykologiseen hyvinvointiin ja toimintakykyyn. Psykologi osaa esimerkiksi arvioida miten samalla temperamenttierot ja lapsuusympäristön ilmapiiri, että toisaalta mahdolliset oppimisvaikeudet tai neuromoninaisuus, voivat kaikki yhdessä vaikuttaa ihmisen yksilölliseen tilanteeseen.

Mitä psykologin vastaanotolla tapahtuu? 

Psykologin vastaanotolle voi hakeutua matalalla kynnyksellä. Psykologin hoito-ja arviointijakso voi olla lyhyempi tai pidempi oman tarpeen mukaan. Psykologin vastaanottolla voi jäsentää omaa oireilua ja sen taustoja, ja pohtia myös omaa persoonallisuutta tai neuromoninaisuutta. Psykologin vastaanottojen kautta voikin lisätä itseymmärrystä ymmärrystä omaan oireiluun, sekä saada työkaluja oman hyvinvoinnin tukemiseen elämässä. Psykologin kanssa voi myös miettiä, mikä psykoterapiasuuntaus sopisi oman oireilun hoitoon parhaiten. Huomaathan, että psykologin hoitokäynneistä ei saa Kela-korvausta. 

Miten psykologi eroaa psykoterapeutista?

Psykologilla on pohjakoulutuksena yliopistosta psykologian kandidaatin ja maisterin tutkinnot.  

Opinnot keskittyvät pelkästään ihmisen psykologiaan kattavasti useista eri näkökulmista. Psykologit voivat ainoana ammattiryhmänä tehdä psykologin tutkimuksia ja käyttää vain psykologeille tarkoitettuja testivälineitä ihmisen. Psykologin tutkimusten avulla selvitetään psyykkisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn haasteiden juurisyitä, sekä niiden vaikutusta yksilölliseen elämäntilanteeseen. Psykologin taustakoulutus antaa myös hyvän pohjan tarjota psykologisia hoitojaksoja.

Psykoterapeutti on lisäkoulutus, johon voi hakeutua monelta eri alalta erilaisella pohjakoulutuksella, myös psykologin koulutuksella. Psykoterapeutiksi voi kuitenkin hakeutua vain, jos oma pohjakoulutus ja työkokemus on työhön soveltuva. Psykoterapeutin koulutuksessa opiskellaan kattavasti psykoterapeuttisia hoitomenetelmiä. Vain psykoterapeutiksi valmistunut voi tarjota psykoterapiaa ja Kelan tukemaa pitkää kuntoutuspsykoterapiaa.

Miten psykologi eroaa psykiatrista? 

Psykiatri on lääkäri, joka on käynyt psykiatrian erikoistumiskoulutuksen. Psykiatrilla on lääkärinä oikeus asettaa diagnooseja ja määrätä lääkityksiä. Psykiatrilla on lääkärinä myös näkemys asiakkaan kokonaisterveydestä ja psykiatri onkin vastuussa asiakkaan kokonaishoidosta. Psykologit puolestaan tutkivat ja kuvailevat asiakkaan oireilua ja siihen vaikuttavia tekijöitä, sekä ovat usein psykiatrin tukena diagnostisessa arvioinnissa ja kuntoutuksen suunnittelussa.